Tarinamme
Nuori Taide on kulttuurisen nuorisotyön toimintaa 15-29-vuotiaille visuaalisen taiteen tekijöille. Järjestämme joka toinen vuosi eri kaupungissa Suomen suurimman nuorten visuaalisen taiteen tekijöiden Nuori Taide -tapahtuman. Taidenäyttelyitä, työpajoja ja koulutuksia järjestetään vuosittain, ja residenssitoimintaa joka kolmas vuosi. Somessa toimimme @nuoritaide-Instagram-tilillä. Ylläpidämme myös maksutonta Taide/Folio-portfoliosivustoa. Osallistuminen on pääosin maksutonta.
Projektit tuotetaan yhteistyössä nuorten, nuorisoalan ja taiteen ammattilaisten kanssa. Mukana on nuoria aloittelijoista pitkään taidetta harrastaneisiin. Nuoret osallistuvat toimintamme suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Toiminta kehittää nuorten harrastus- ja työtaitoja visuaalisen taiteen alalla. Taustaorganisaatiomme on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.
Tutustu, mitä kulttuurinen nuorisotyö on meille.
Toimintaa tukee
Opetus ja kulttuuriministeriö / Nuorisoalan järjestöt
Hankkeita tukevat
Historiaa
Nuori Taide -toimintaa koordinoiva Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö järjesti 1980-luvulta 2000-luvun alkuun valtakunnallisia Nuorten kuvat -näyttelyitä Hyvinkäällä. Taidekeskuksen toimintaan on kuulunut myös vuosikymmenten ajan kansainvälisten lasten ja nuorten näyttelyiden järjestäminen kolmen vuoden välein vuosina 1971–2017. Kansainvälisiä näyttelyitä on ollut esillä myös Helsingissä ja pienempimuotoisena eri puolilla Suomea.
Taidekeskus on ollut mukana toteuttamassa valtakunnallisia sana- ja kuvataidetapahtumia ja -näyttelyitä osana kulttuurisen nuorisotyön Nuori Kulttuuri -toimintaa. Nuorten tekemistä ja harrastamista esille nostavissa tapahtumissa on ollut olennaista nuorten mahdollisuus saada palautetta ammattilaisista. Nuori Kulttuurin koordinoimien kulttuurisen nuorison työn lajien musiikin, tanssin ja teatterin rinnalta sana- ja kuvataide jäivät pois 2010-luvulla. Kuvataidetta ja eri visuaalisen ilmaisun muotoja harrastavien nuorten tekemisen ja osaamisen esittelyä valtakunnallisesti haluttiin kuitenkin jatkaa, mikä vahvisti tarvetta Nuori Taide -toiminnan aloittamiselle.
Vuonna 2015 Amos Anderssonin taidemuseo (nyk. Amos Rex -taidemuseo), Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö perustivat yhteistyössä Generation-näyttelykonseptin ja tuottivat ensimmäisen Generation 2017 -näyttelyn Amos Anderssonin taidemuseoon. Generation-näyttelyiden tuotannosta on vastannut vuoden 2017 jälkeen Amos Rex.
Valtakunnallinen Nuori Taide -toiminta lanseerattiin marraskuussa 2018. Toiminnassa yhdistyvät Nuori Kulttuuri -tapahtumien perinteet sekä nuorten taiteen tekijöiden nousevan taiteen ja monipuolisen visuaalisen ilmaisun interventiot taidemaailmaan. Mukaan toimintaan on lisätty pienemmät alueelliset ja paikalliset työpajat ja koulutukset.
Vuosina 2021–2022 Nuori Taide on lisännyt digitaalisen kulttuurisen nuorisotyön toimintaa Instagramissa ja Taide\Foliossa, jotta yksilöpainotteisen visuaalisen taiteen harrastaminen olisi valtakunnallisesti saavutettavampaa ja nuoret löytäisivät oman taideharrastamisen yhteisön. 2020-luvulta alkaen Nuori Taide -tapahtumat ovat saavuttaneet Suomen suurimman nuorten visuaalisen taiteen aseman. Tapahtumat tuotetaan nuorten tuotantoassistenttien kanssa.